Hamlet Collection -valokuvanäyttelyn avajaiset Bar no 9:ssä 9.9.

Ympäri maailmaa Hamletia luetaan, harjoitellaan, esitetään. Siitä kirjoitetaan kirjoja, pidetään luentoja, siteerataan. Mikä yhdistää kaikki maailman Hamletit? Mikä on pysyvää, ja mikä muuttuu kulttuurin, kielen, yksilön tai esimerkiksi ilmaston myötä?

Vuosina 2012-2014 kolme valokuvaaja, yksi teatteriohjaaja ja viisi näyttelijää ottivat näytelmän käsiinsä ja loivat oman Hamlet-tulkintansa neljässä eri maassa. Tästä syntyi viisi 22 valokuvan sarjaa, yhteensä 110 valokuvaa. Kuvat tuovat esiin näytelmän tärkeimmät kohtaukset ja päähenkilöt. Vaikka lähtökohta ja teemat ovat olleet samoja, jokainen valokuvaaja on luonut näyttelijänsä kanssa oman maailmansa.

Nyt valokuvista on koottu näyttely ”Hamlet Collection”. Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 9. syyskuuta Cafe Bar No 9:ssä, Helsingissä (Uudenmaankatu 9) klo 17-19. Näyttely on ravintolassa esillä 6. lokakuuta asti. Lokakuun 20.-26. päivä näyttely on esillä Suvilahden Tiivistämössä, osana Pieces of Hamlet -monitaidekokonaisuutta, Mad House -tapahtumassa.

Hamlet Collection -teokset loivat ohjaaja Martina Marti, valokuvaajat Marion Maisano, Emma Suominen ja Erno Raitanen sekä näyttelijät Cécile Orblin, Claudia Schwartz, Nini Julia Bang, Giulietta De Bernardi ja Marco Mazza.

Hamlet_Private_Nini_copyright Emma Suominen

Lue lisää näyttelystä Facebook-tapahtumasta! Tervetuloa avajaisiin!